Muualta Lapista
Saako ojasiikaa pyytää lippoamalla?
Siian lippoaminen on mukava alkutalven kalastusmuoto. Mukaan reissulle tarvitaan vain haavi ja hieman lämmintä vaatetta.
Metsähallituksen eräsuunnittelija Jarmo T. Huhtamella, mitä on lippoaminen?
– Lippoaminenhan on haavilla tapahtuvaa kalastusta. Suomessa tunnetuin lippoamispaikka on Torniojoen Kukkolankoski. Täällä Inarissa perinteinen siianlippoaminen tapahtuu taas ojissa ja pienissä jokivesistöissä. Eli ei tätä aivan joka puolella Pohjois-Suomea harrasteta, Naarmankaira on myös yksi alue Lapista, jossa on aikoinaan harjoitettu lippoamista.
– Silloin kun minä nuorena poikana romusin ojia siikojen perässä, niin kyllä sitä kalaa lipottiin vähän joka puolella Inarin kuntaa. Ja kyllä tänäpäivänäkin, ainakin minun tietojeni mukaan, joillakin alueella lippoamista harrastetaan ihan kiitettävästi.
Onko lippoaminen laillinen pyyntimuoto täällä Inarin kunnassa?
– Kyllä, se on määritelty lailliseksi pyyntimuodoksi sekä kalastuslaissa että Inarin kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa. Siian lippoamisessa on kuitenkin jonkin verran rajoitteita, jotka täytyy ottaa huomioon: siikaa ei saa lippoa valoa hyväksikäyttäen. Eli jos ojanvarteen lähtee säkkipimeällä, niin lippoaminen täytyy tapahtua ilman sitä otsalamppua. Lippoaminen tulisi siis tapahtua päivänvalon aikaan. Ainoa kalastusmuoto, missä valoa saa käyttää apuna, on tiettynä aikana vuodesta järvivesistössä tapahtuva tuulastus. Muuten valon käyttö on kalastuksessa kielletty.
– Siikaa kun lipotaan, niin kalan koosta ei tarvitse välittää, sillä siialla ei ole täällä meidän perällä ylä- eikä alamittaa.
– Aika moni näistä meidän alueen siianlippoamisvesistä kuuluu taimenen ja lohen nousualueluokitukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että kalastajalla täytyy olla kuntalaisen jokikalastuslupa. Lippokalastukseen tarvitaan myös aina vesialueen omistajan lupa sekä tietenkin maksettu kalastuksenhoitomaksu huomioiden siihen liittyvät ikävapautukset. Ja ennen kuin lähtee lippoamaan, niin kannattaa käydä varmistamassa Inarin kalatalousalueen sivuilta, että onko vesistössä voimassa kalastuskielto. Muun muassa Lutto- ja Kolmosjoella on näin alkutalvesta kaikenlainen kalastus kielletty.
– Siian lippokalastus on oikeastaan tähän aikaan vuodesta ainoa laillinen siian pyyntimuoto puro- ja jokivesistöissä. Kalastuslaki kieltää verkkokalastuksen 15. 8. - 30.11.
Mitä tarkoitetaan ojasiialla?
– Ojasiika taitaa olla ihan tämän perän omaa sanastoa. Kyseessä on kääpiöitynyt siika, joka nousee alikalastetusta vedestä ojaan kudulle. Siitä se ojasiika nimitys taitaa tulla. Toki siika nousee kutemaan myös näihin meidän suurempiin virtavesiin, kuten Ivalojokeen, mutta sieltä sitä on turha yrittää haavilla pyytää. Tämän vuoksi lippoamista harrastetaan ojissa ja pienemmissä jokivesistöissä.
– Kääpiöityneen siian lippoaminen on itseasiassa jopa kalastuksenhoitoa, ja voisi jopa sanoa, että yksi helpommista tavoista hoitokalastaa tuota kääpiöitynyttä siikakantaa. Parhaimmissa paikoissa lippoamalla saadaan pyydettyä pois suuria määriä sitä kääpiökalaa.
Kurkista vedenpinnan alle – tältä näyttää satapäinen ojasiikaparvi!
Video: Ville Vaarala
Kuulostaa siltä, että sinulla on lippoamisesta myös omakohtaista kokemusta, koska olet itse käynyt viimeksi lippoamassa siikaa?
– Tähän löytyy tarkka vastaus. Vuonna 1990 olin erikoisluvalla pyytämässä siikoja Nellimin perällä. Minun piti saada näytekaloja kalatalouskouluun. Silloin sitä on viimeksi lipottu. Noista kaloista otettiin sitten koulussa erinäköisiä näytteitä ihan tutkimus- ja oppimismielessä.
– Nuoremmalla iällä minä olen kuitenkin liponnut siikaa ihan kalastusmielessä. Ainahan se piti lähteä testaamaan, jos kuuli jostain jonkun uuden pyyntimuodon. Itseasiassa minä luin jostain lehdestä tuosta Torniojoen siianlippoamisesta ja halusin tietenkin heti itsekin lähteä tuota kokeilemaan. Eihän siinä auttanut muuta kuin rakentaa oma haavi. Haavi syntyi paksusta rautalangasta, kauhian pitkästä ja painavasta pihlajasta ja havakseksi laitoin vanhaa pumpuliverkkoa. Ongelmallisintahan tuossa oli se, että miten ihmeessä sen haavin saa sinne jokivarteen? Sehän piti autossa olla takaikkunat auki, ja haavi törrötti vielä toista metriä siellä auton perässä. Mutta kun lippoamaan haluttiin mennä, niin sinnehän mentiin! Sen vielä muistan, että tuolla reissulla ei saatu saalista, eikä kaloja edes näkynyt. Seuraavana syksynä meille selvisi se ajankohta, että milloin sinne virtaveden äärelle kannattaa lähteä.
Milloin on paras aika käydä lippoamassa siikaa?
– Paras hetki kyseiselle kalastusmuodolle on loka-marraskuun vaihteessa. Joku iäkkäämpi herrasmies minulle opasti aikoinaan, että siika lähtee nousemaan järvistä virtavesiin vähän ennen täyttäkuuta.
– Ja mitä minä muistelen noita omia lipporeissuja, niin kyllä silloin lumi oli jo maassa, kun ojan varteen paineltiin. Muistelisin, että joku kerta sitä lunta oli jo melkoinen määrä. Toki voi olla joitain jokikohtaisia eroja, mutta pääsääntöisesti lipolle kannattaa lähteä alkutalvesta, loka-marraskuun taitteessa.