Muualta Lapista

Enontekiön pilkkiviikolla mielipiteitä jakoivat järvien koot ja kalalaki – ”Viimeksi kuljetaan rollaattorilla”

Pilkkijöitä oli enemmän kuin viime vuonna, eikä soraääniä juuri kuulunut.

Erkki Lötjönen ja Mikko Haapio ovat tulleet Enontekiön pilkkiviikolle Parikkalasta. Vappuaaton kisasta alkoi tämänkertainen pilkkiputki, mutta kisa on tuttu jo seitsemältä aikaisemmalta keväältä.

Lötjönen on päivän kisaan tyytyväinen, vaikka kalaa ei suuremmasti avannosta noussutkaan.

– Kotonta loppuu jäät, niin sitten pitää tulla tänne, hän sanoo.

Haapio huikkaa, että heitä vaivaa pilkkihulluus.

– Ainakin jos kyssyy kotväeltä, myöntää Lötjönenkin ja nauraa makeasti päälle.

– Miulle on sanottu, että liikaakin käyn, se pitää tunnustaa. Mutta olen arvellu, että se mikä tässä hiihellään, niin hiihellään. 75 tulee ikää, niin ei tässä enää kymmentä vuotta varmaan täällä pyöritä, Haapio meinaa, mutta myöntää senkin, ettei pilkkimisestä eroon pääse.

– Viimeks kuljetaan rollaattorilla, tukee Lötjönen.

Enontekiön pilkkiviikko on miesten mielestä hyvä tapahtuma. Kahvia ja ruokaa he juovat ja syövät siellä, missä sitä on tarjolla, mutta välttämättömyys se ei heille ole.

– Kyllä myö ruokaa saahaan ko ite tehhään.

Muutoksiakin on ehtinyt seittemän kevään aikana tapahtua. Lötjösen mielestä porukka on selvästi vähentynyt ja Haapio on huomannut, että ”naamat ovat vanhentuneet”. Lötjösen mukaan on valtakunnallinen suunta, että nuoria ei tahdo mukaan pilkkihommiin saada.

Jos Ounasjärven kaltaisia järviä olisi enemmän, pilkkiviikko houkuttelisi enemmän, uskovat miehet, joita isommat järvet miellyttävät enemmän. Myös sääntöjä voisi jatkossa pohtia enemmän.

– Me käydään Ruotsissa aika paljon kisoissa. Siellä on kalanmitta joku tietty, tai sitten vain viisi suurinta kalaa punnitaan. Sitten siinä tosin tulee se kysymys, että kelpaako hauki vai ei, Haapio pohtii.

Haapion mielestä kisailu on mennyt siinä mielessä hulluksi, että pilkitään esimerkiksi särkiä vaikka kuinka paljon, ja sitten kalat pitää nykyisen lainsäädännön mukaan vielä tappaa. Myös Lötjönen uskoo, että kalojen tappaminen vähentää porukkaa entisestään, etenkin kylmillä ilmoilla. Haapio pelkää, että seuraavaksi kielletään varmaankin toukat.

Oheistoimintaa miehet eivät pilkkimisen lisäksi kaipaa.

– Emme me mitään rokkia enää tarvitse, Haapio naurahtaa.

Enää Suomessa ei oikeastaan muualla pääse pilkille, tämä on niitä viimeisiä kertoja tälle talvelle. Reijo Kinnari

Savonlinnalainen Reijo Kinnari on mukana viidennettä kertaa, ja tapahtuma on hänen mielestään mielenkiintoinen. Hän on tullut Enontekiölle viiden pilkkijän porukalla. Ounasjärvellä on aika kulunut mukavasti, mutta kala ei syönnillä vappuaattona ollut. Pilkillä mies tosin voi istua, vaikka kalaa ei tulisi yhtään, se ei hirveästi harmita.

– Enää Suomessa ei oikeastaan muualla pääse pilkille, tämä on niitä viimeisiä kertoja tälle talvelle. Meikäläinen on aika paljon ehtinyt kiertämään, pilkkikausi alkaa heti kun jäät kestävät, Kinnari sanoo.

Kalan tappaminen on hänen mielestään aivan normaali toimenpide ja laissa määritelty, joten sen suhteen ei ole mitään sanomista, mutta isompien järvien puolesta hänkin puhuu.

– Esimerkiksi Peltovuomassa oleva Angelinjärvi on hirveän matala ja alue on pieni. Nytkin siellä on kahet kisat. Sieltä kisat voisi siirtää johonkin muualle, hän toteaa ja lisää, että sieltä porukkaa jää pois sen pienuuden vuoksi.

Hyviä järviä Enontekiöllä hänen mielestään kuitenkin piisaa, ja muutenkin pilkkiviikolla on mukavaa.

Järvet ovat kaikille kisaajille samanlaiset. Eija Puumalainen

– Eilen tuli yksi kala ja nyt jo monta, nauraa torniolainen Eija Puumalainen.

Hänelle Enontekiön pilkkiviikko on tuttu jo yli 20 vuoden ajalta. Vaikka kalaa ei tulisikaan, eri maisemissa on silti aina mukava pilkkiä. Puumalaisen mukaan kisat Tornion seuduilla alkavat pyörimään heti kun jäille pääsee.

Kuusamon pilkkiviikon jälkeen Puumalaiset ehtivät käydä viikon verran lepäämässä kotona. Enontekiö ja Kuusamo eroavat toisistaan muun muassa järvien koossa. Pienemmät järvet eivät Eija Puumalaista kuitenkaan haittaa.

– Järvet ovat kaikille kisaajille samanlaiset. Minusta on aivan mukava pilkkiä pienemmilläkin järvillä välillä.

Täällä on ihan helkutin hauskaa! Atte Joutsasta

Atte, joka ei halua sukunimeään paljastaa, on tullut Enontekiölle Joutsasta.

– Tykkään kyllä! On tää kymmenen kertaa parempi kuin Kuusamo, kolmatta kertaa Enontekiön kisoissa mukana oleva Atte sanoo.

Hänen mukaansa juuri pienemmät alueet nostavat Enontekiön Kuusamon edelle, täällä ei tarvitse juoksukilpailuun osallistua.

– Siellä ne menee lenkkareilla ja painelevat sinne Huitsin Nevadaan. Täällä pääsee heti järvelle, ja vedet ovat kalarikkaita.

Kaikki pilkkimiehet ovat tuttuja keskenään, Atte iloitsee, ja kalakaveri Kari Lindberginkin kanssa on heti vaihdettava kilomäärät. Lindberg on myös Joutsan miehiä, ja Enontekiöllä hän on käynyt jo parinkymmenen vuoden ajan.

– Kun kerran vielä pääsi, niin lähin. Ens kerralla ei ehkä pääsekään, kun ikä tulee vastaan ja kunto on semmonen, Lindberg meinaa.

Pienistä järvistä hänkin tykkää, eikä juoksukisoista ollenkaan.

Molemmat pilkkijät hehkuttavat VPK:n kisoja, joita on aikaisempina vuosina ollut. Arpajaispalkinnot olivat mahdottoman hyvät, Atte on voittanut kisoista televisionkin. Oheistoimintakin on pilkkimisen lisäksi tärkeää, samoin järjestäjien tekemä ruoka maistuisi miehille.

– Makkara rupee vähän kyllästyttämään. Ja semmoisiakin päiviä voisi olla, ettei olisi kuin yhdet kisat, kumpikin miehistä sanoo.

– Joittenkin kisojen väliajat saisivat olla lyhyemmät, varsinkin jos järvet ovat lähekkäin. Kolme tuntia on aika pitkä aika odottaa seuraavan kisan alkua, Atte meinaa.

– Muuten täällä on ihan helkutin hauskaa! hän lisää.

Palojärvellä tuntee niin kuin menisi kotiin, se on ystävällinen ja ihana paikka. Irene Hovatov

Jo kaukaa huomaa, että erään pilkkiparin on pakko olla äiti ja tytär. Irene Hovatov Ruokolahdelta ja Salla Hovatov Lappeenrannasta eivät ole mitään eilisen teeren tyttöjä, sillä nuorempikin on mukana jo 21. kertaa.

– Olin eka kerralla vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen, sanoo Salla Hovatov ja jatkaa pilkkiviikon olevan hänen vuotensa kohokohdan.

Hän kertoo pienestä saakka pilkkineensä ja kiehtovaa pilkkimisessä on se, että harrastus pitää sisällään niin monta elementtiä. Ensin pitää löytää kalapaikka ja sitten ratkaista, miten sitä kalaa alkaa saada.

– Esimerkiksi tänään aamu meni huonosti ja sitten viimeisen 20 sisällä nousi kaksi kiloa kalaa, Salla Hovatov sanoo.

Irene Hovatov tapaa pilkkiviikolla pilkkiystäviä, ja lapinhulluksi itseään tituleeraava nainen nauttii tietenkin myös luonnosta ja maisemista.

– Pohjoiseen pitää päästä ja täällä pääsee myös hiihtämään. Tänä vuonna oli suuri pettymys, ettei latuja enää tällä viikolla tehty.

Irene Hovatov on ollut Enontekiön pilkkiviikolla ensimmäisen kerran vuonna 1996, ja siitä tähän päivään pilkkiviikko on hieman muuttanut suuntaansa esimerkiksi palkintojen suhteen.

– Rahapalkinnot ovat hyvät, ei niitä lippahattuja tai avainsarjoja enää halua. Mutta esimerkiksi paikallisten käsitöitä kaipailisin.

Irene Hovatovin mielestä vaikkapa leipäkassipalkinnot ovat olleet kivoja ja niin sanotut jokeripalkinnot jossakin välissä olisivat mukavia.

– Vaikka 27. sijalle tullut saisi jotakin pientä. Emmehän me kaikki ole näitä hyviä pilkkijöitä.

Ruokapaikkoja Hovatovit toivoisivat paikkakunnalle enemmän. Eineksiä kuluu, ja kun kisoja on kahdet päivässä, ei ruokaa ehdi tekemäänkään.

Hovatovit kaipailevat kisapaikoiksi Leppäjärveä, Vuollikkaa ja museonrantaa, ja muistuttavat, etteivät ainakaan he Enontekiölle rahan tai palkintojen takia tule.

– Enontekiöllä on vähän kaikille jotakin, ja monipuolisuus näkyy myös järvissä. Minusta täällä ei saisi mennä juoksukilpailuksi. Tämä Ounasjärvi antoi kaikille mahdollisuuden, järvien ei tarvitse kovin isoja olla. Kisoissa on aina leppoisa tunnelma.

Irene Hovatovin mielestä on hyvä, että Näkkälässä on tänä vuonna kisat, ja Palojärvelle hän haluaa antaa suuret kiitokset.

– Siellä on aivan ihanat palkinnot ja ihanat arpajaiset. Palojärvellä tuntee niin kuin menisi kotiin, se on ystävällinen ja ihana paikka.