Muualta Lapista

Utsjoen Pulmankijärvellä taivas on käden ulottuvilla

– Kun 20 vuotta sitten tänne tultiin, niin totta kai Pulmankijärven kaamos oli jotain aivan ihmeellistä. Raumalla oli loskaa ja katuvaloja, eikä siellä mitään revontulia näkynyt. Täällä näkyi revontulet, Otava, Orion ja kaikki tähdet. Taivas oli melkein käden ulottuvilla ja kyllä siinä hurmassa meni muutama vuosi, kertoo Pulmankijärven rannalla asuva Marjatta Kordelin hymyillen.

Marjatan ja Pekka Pyrhösen elämä on parinkymmenen vuoden aikana asettunut tuttuihin uomiinsa Pulmankijärvellä. Marjatta tuumailee, että kyllä hän kuitenkin yhä osaa nauttia Utsjoen kaamoksesta.

– En minä tietenkään joka aamu hyppää ikkunaan ihailemaan, että voi että kun on kaamos. Mutta onhan tässä vuodenajassa sellaista taianomaista sinistä hämärää, jos oikein mielikuvitusta käyttää. Totta kai täällä on kaamosajassa paljon enemmän tunnelmaa kuin etelän kaupungeissa, joissa ei ole talvea enää lainkaan.

Marjatta kertoo, että revontulet näyttäytyvät Pulmankijärvellä todella komeina.

– Tuolta Norjan tuntureitten takaa ne tulevat yleensä iltakymmenen aikaan ja ne tekevät kruunun järven päälle. Kai se johtuu ilmastosta, tästä laaksosta ja järvestä, joka on vanha meren vuono. Erikoista on sekin, että ei tässä kesällä koskaan ukkosta eikä salamoi.

Jos ihminen jossakin tuntee elävänsä erämaan, tai pitäisikö sanoa tunturierämaan keskellä, niin Pulmankijärvellä ainakin.

– Pulmankijärvellä ei paljon naapureita ole, mutta kaikki me pidämme yhtä. Olen nähnyt täällä niin sakeita lumipyryjä, ettei silloin näe ulkona mitään, eikä autolla ajamisestakaan tule mitään, koska tietä ei näe. Auton ikkunasta näkyy vain valkea lumiaavikko, sanoo Marjatta.

Suomen puolen Pulmankijärvellä on muutama talo ja jonkin verran mökkejä, mutta Norjan puoleisella rannalla on täysi erämaa.

– Norjan puoleisella vastarannalla on kammi, jossa norjalaiset käyvät joskus riekonmetsästyksen ja hirvenpyynnin aikaan. Joskus sillä kohden näkyy vene, mutta muuten Norjan puolella on syvä hiljaisuus.

– Näettekö tuon kaukaisen ja korkeimman tunturin tuolla Norjan puolella. Moottorikelkkailijat huiputtavat joskus tunturin ja me näemme tänne olohuoneeseen kelkkojen valot, kun ne pudottelevat huipulta alas. Ne valot ei meitä pätkääkään häiritse, täytyy vain ihailla kelkkailijoita, jotka noin jyrkkää tunturinrinnettä ajelevat, naurahtaa Marjatta.

Hän kysäisee samalla ohimennen, että onhan Inarilaisen toimittajien auto neliveto. Kun vastaamme, että ei ole, niin Marjatta vähän puistelee päätään:

– Ette ehkä pääse tuosta pihasta takaisin tuota jyrkkää rinnettä. Mutta ei se haittaa, hinaan teidät mönkijällä ylös, onneksi siinä on lumiketjut renkaissa.

– Me reilut 20 vuotta sitten ryhdyttiin hakemaan Pekan kanssa pohjoisesta paikkaa, jossa voisi viettää eläkepäiviä, kulkea luonnossa, metsästää ja kalastaa. Pulmankijärven rannalla oli pienoinen mökki myynnissä ja Pekka kävi täällä ensin sitä katsomassa. Hän katseli maisemia ja oli heti myyty. Minäkin rakastuin Pulmankijärveen, kun nämä maisemat näin. Rakensimme tänne eläkepäivien viettopaikan, eikä tänne muutto ole kaduttanut.

– Kun katselee ikkunasta Pulmankijärveä ja tuntureita, niin maisema on joka vuodenaika erilainen. Ja tässä maisemassa on ikään kuin meren tunnelma, mutta eihän se ihme olekaan, kun Pulmankijärvi on vanha meren lahti. Pekkakin vanhana merikapteenina tuntee olonsa kotoisaksi, kun katselee kovalla tuulella Pulmankijärven vaahtopäitä.

Marjatta sanoo suoraan, että Pulmankijärvellä asutaan sen verran kaukana lääkäreistä, että parasta tietysti olisi, jos siellä pysyisi terveenä. Matkat järven rannasta Rovaniemen keskussairaalaan, Oulusta puhumattakaan, ovat käsittämättömän pitkiä etelän ystäville.

– Minulta on leikattu keuhkosyöpä ja olen kokenut nuo matkat.

– Vaeltamiseen olen jäänyt koukkuun ja olen taas lähdössä siskoni kanssa Italiaan pyhiinvaellusmatkalle, matkan pituus on 900 kilometriä ja päätepisteenä Rooma. Paluulippua ei ole ostettu, koska eihän sitä tiedä milloin ollaan perillä.

– Minulla on vielä syöpäkontrolli ennen Italiaan lähtöä ja vaikka jotain pientä löytyisikin, niin olen päättänyt lähteä. Sama se, missä sitä pökertyy, reissussa vai kotona. Elämää pitää elää täysillä, tuumailee Marjatta hyväntuulisena.

– Minun periaate elämässäni on yleensäkin, että kun aamulla katson ikkunasta ulos, niin näen silmissäni A4-kokoisen valkoisen arkin. Minä teen ne jäljet siihen arkkiin ja saan ajatella näillä kilometreillä vain itseäni, ei ole lapsia kotona, ei työvelvollisuuksia, se edessä oleva päivän polku on vaan minun.

Kysymykseen, kärsiikö Marjatta kaamosmasennuksesta, hän tuumailee, että eipä kyllä sellaisesta masennuksesta kärsi.

– Tässä maailmassa on pahempiakin ahdistuksen aiheita kuin kaamos. Jos kaamoksesta puhutaan, niin paljon suurempi juttuhan täällä on auringon nousu tammikuussa. Isovaaran päällä näkee auringon viikkoa aiemmin kuin Nuorgamin kylässä, joten täällä on aika paljon kansaa aina katsomassa auringon ensi pilkahdusta.

Marjatan päivät kuluvat oikein mukavasti Pulmankijärvellä. Hän tekee askareita omassa työhuoneessaan ja välillä tietysti ulkoillaan ja tehdään lumitöitä. Kalan suhteen taloudessa ollaan pitkälti omavaraisia – Pulmankijärvessä verkotellaan sen verran, että kalaa syödään paljon.

– Pulmankijärven pieni kampelakin on tullut tutuksi. Ei siinä paljon syömistä ole, mutta ihan hyvä ruokakala se on savustettuna. Meillä on pakasteessa kalaa, lihaa ja marjoja. Norjan puolen kaupasta haetaan joskus vaihtelun vuoksi kalapullapurkki.

– Minulla on seitsemän lastenlasta, joten heillekin pitää aina kertoa Pulmankijärven kuulumisista. Vaikka aika kuluu hyvin ihan tässä pihapiirissä, niin kyllä meillä sosiaalistakin toimintaa on. Tärkein juttu on tietysti se, että kerran viikossa ollaan Nuorgamin Ikäsählyssä.

– Pelaamme sählyä Nuorgamin koulun vanhassa liikuntasalissa, mutta ennen peliä vaihdamme kuulumisia ja juomme kahvia. Välillä käydään oikein isossa salissa Utsjoen kylällä. Meillä on aivan upea porukka sählyssä, he ovat oikeita sisukantoja, jotka eivät turhista valita, vaikka eihän kenenkään elämä täällä ole aina ollut vain ruusuilla tanssimista.

Uimakausi Pulmankijärvessä kestää Marjatalla tosi pitkään, melkein siihen asti, että järvi on jäähileessä.

– Tuossa ulkona virtaa Jääränjoki järveen. Alkuaikoina me otettiin Pekan kanssa joka päivä kylvyt siinä. Löylyn jälkeen heitettiin useampi ämpärillinen jääkylmää Jääränjoen vettä niskaan. Siitä tuli oikein rutiini ja sehän on varmaan meidän nuoruuden lähde.

Marjatta Kordelinin aikaa vie myös kunnallispolitiikka. Hän on istunut valtuustossa jo 12 vuotta ja parhaillaankin hän kuuluu myös kunnanhallituksen kokoonpanoon.

– Utsjoen valtuusto oli joskus 10 vuotta sitten siitä erikoinen, ettei siellä ollut kuin yksi ainoa nainen, eli minä. Enää nainen ei ole onneksi harvinaisuus Utsjoen kunnallispolitiikassa. Ehkä se johtuu siitäkin, että naiset äänestävät ketä haluavat, enää ei kuunnella isäntää, joka sanoo vaimolle, että äänestä tätä ehdokasta.

Utsjoen taloustilanne on kiperä, mutta Marjatta uskoo, että Utsjoella on edessään hyvä tulevaisuus.

– Tenon saavi on nyt ammennettu tyhjäksi. Toivottavasti lohi joskus palaa, mutta ei sen varaan voi nyt laskea mitään. Matkailussa on Utsjoen mahdollisuudet ja aika hyvin sitä on lähdetty kehittämään. On kehitetty polkupyöräreittejäkin ja paljon on vielä hyödyntämätöntä potentiaaliakin. Olen sanonut, ehkä vähän leikilläni, mutta totta toinen puoli, että Isovaaran päälle voisi rakentaa kolmen kilometrin kuntorappuset. Kuntoportaathan ovat nyt suosiossa muualla Suomessa.

– Painelaskelmien mukaan Utsjoen kunta pärjää ihan hyvin seuraavat pari vuotta. Näiden kahden vuoden aikana täytyykin miettiä sitten kunnan tulevaisuutta oikein tosissaan ja yksissä tuumin, että täällä pärjätään parin vuoden jälkeenkin.

– Eiramon Jussin hotelli on hieno ja se varmasti tuo piristystä kuntaan, kunhan hotelli alkaa toimimaan. En voi muuten kuin ihailla hotellin tyylikkäitä sisustusratkaisuja. Kysyin Eiramolta, että kuka täällä on ollut sisustusarkkitehtinä ja hän sanoi, että itse hän on näitä suunnitellut. Inspiraatiota on kuulemma löytynyt jopa Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen kuvituksesta.

Nuorgamin kylä on Marjatalle oma rakas kotikylä. Palvelutarjonta kylässä on hyvä ja kunnallispoliitikko Marjatta muistuttaa, että kylän väkimäärä on sen verran pieni, että tällä väestöpohjalla ei voi oikein enempää vaatiakaan.

– Nuorgam on kehittyvä ja kasvava rajakylä. Utsjoen kyläkin on hieno kylä, mutta sieltä puuttuu ikävä kyllä tämä norjalainen liikenne, mikä meillä Nuorgamissa on. Ja Nuorgamilla, EU:n pohjoisimmalla kylällä, on ystäviä ympäri maailman. Raumalaiset ystävänikin tietävät Nuorgamin seuraavan päivän sään monesti paremmin kuin minä itse.

Pienissä kunnissa kaivataan juhlapuheissa aina uusia asukkaita. Marjatta sanoo, että oikeasti Utsjoellekin kaivattaisiin uusia veronmaksajia, eikä pelkästään niitä uusia asukkaita.

– Sitä ei aina muisteta, että se uusi asukas ei välttämättä maksa verojaan Utsjoelle. Joku tulee Utsjoelle asumaan vain kokeilumielessä ja jättää kirjansa etelään, varsinkin, jos siellä on halvempi veroäyri. Kun Utsjoelle muuttaja kuitenkin käyttää kunnan palveluja, ja vaikka näitä meidän uusia ja upeita kouluja, niin tietysti toivoisi, että hän jättäisi meille myös verotuloja sinä aikana kun täällä asuu.

– Nuorgamin pienessä kylässä puhalletaan yhteen hiileen. Ja kyllä täytyy sanoa, että aika hyvä henki meillä on kunnassa yleensä. Monessa kunnassa riidellään, mutta jos katsoo Utsjoen valtuuston kokouksen tunnelmaa, niin sehän on leppoisa, eikä siellä riidellä. Jos kunnallispoliitikot seisoisivat hiilloksen ympärillä, niin yhdeksän kymmenestä puhaltaisi hiillokseen ja se kymmenes ehkä hieman vähemmän.

Marjatta Kordelin on onnellinen Pulmankijärven asukas, mutta hetken mietittyään hän tunnustaa, että jos saisi palata ajassa taaksepäin reilut 20 vuotta, niin ehkä tekisi jotakin toisin.

– Tai jos palattaisiin 40 vuotta taaksepäin, niin ehkä asuisin vielä pohjoisempana, Jäämeren rannalla. Kun me olemme Norjassa kulkeneet, niin olen ihastunut myös Norjaan ja samalla sen ihmisiin. Varanginvuonolla tykkään käydä ja katsella vain maisemia. Eikä norjalaisissakaan ole mitään moittimista, he ovat tosi reiluja ja oikein semmoisia rempseitä ulkoilmaihmisiä.