Ihmiset 

Aulikki Pöyhtäri on vaalinut kasveja, käsitöitä ja oppilaita, mutta ennen kaikkea hän on äiti

Muoniolainen kasvattaja palkitaan äitienpäivänä kunniamerkillä esimerkillisestä kasvatustyöstä.

Äitienpäivä on Aulikki Pöyhtärille tänä vuonna erilainen. Perinteisesti päivää on vietetty perheen kesken Muoniossa, usein menty äitienpäivälounaalle.

Tänään sunnuntaina Pöyhtäri on Helsingissä pukenut ylleen juhlallisimman vaatteen, jonka omistaa, Tornionlaakson kansallispuvun. Käsitöiden taitaja on totta kai tehnyt pukunsa itse, ja avecina toimivalla tyttärellä on yllään samanlainen. Puvussa Pöyhtäri ottaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton äitienpäiväjuhlassa vastaan kunniamerkin tasavallan presidentiltä.

39 äitiä ympäri Suomen palkitaan juhlassa ansiokkaasta kasvatustyöstä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla. Palkitut äidit ovat ansioituneet lasten ja nuorten esimerkillisinä kasvattajina, kantaneet yhteisvastuuta ja tukeneet eri tavoin perhe-elämää ja vanhemmuutta.

Jo ajatus juhlasta herkistää Pöyhtärin. Kunnianmerkin saaminen on niin arvokas asia, että se saa nöyräksi.

– Ja tulee siitä jollain lailla myös nolo olo. Ihan kaikki äidit olisivat kunniamerkkinsä ansainneet, hän miettii.

Kyllä ajattelen, että myös vertaistuki on nuorille äideille valtavan tärkeää. Äiti jää aika yksin, jos ei ole minkäänlaista vertaistukea. Aulikki Pöyhtäri

79-vuotias Pöyhtäri on seitsemän lapsen äiti. Lapsenlapsia on 19, neljättä polveakin jo kolme lasta. Viisi lasta syntyi Aulikin ja Tuomas-puolison vielä asuessa synnyinseudulla Keski-Pohjanmaalla. Muonioon perhe muutti Lapin vetovoiman perässä 1970-luvun lopulla, ja pohjoisessa perhe täydentyi kahdella sijaislapsella.

– Riittävän hyvä äiti, Pöyhtäri kuvaa itseään.

– Ajattelen, että minulla ollut riittävän hyvä koti. On osattu pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Armon varassahan täällä eletään.

Kodin tärkeä kannatteleva arvo on kristillisyys, ja kristillisyyteen ohjaaminen on ollut ohjenuorana kasvatuksessa. Puoliso on pappi, ja Pöyhtäri veti nuorena pyhäkouluja ja päiväkerhoja.

– On ollut tärkeä ohjata lapsia seurakunnan yhteyteen. Lapset on myöskin kasvatettu vastuuseen ja työntekoon. Lapset siivosivat esimerkiksi oman huoneen, se oli oletus aina.

– Se ihmetys lapsella olikin suuri, kun äiti olikin siivonnut huoneen yllätykseksi, ennen kun hän tuli kotiin. Silloin sitä varmaan osattiin arvostaa, Pöyhtäri sanoo.

Vastuusta kertoo sekin, että lasten tuli kesälomilla tehdä aamut puutarhatöitä ennen kuin vapautuivat omiin menoihinsa. Jos syksyllä kasveja jäi myytäväksi asti, lapset tienasivat.

– Nythän ne aikuisina kääntävät omaa pihaa, Pöyhtäri hymyilee.

Pöyhtäri on elämässään ehtinyt monenlaiseksi asiantuntijaksi: opiskellut luokanopettajaksi viisikymppisenä ja toiminut sen jälkeen opettajana eläkeikään asti, tehnyt valtavasti erilaisia käsitöitä myös oman yrityksensä Muonion Väävin nimissä, toiminut erilaisissa luottamustoimissa, hoitanut puutarhaa ja opettanut kansalaisopistossa ja yhdistysten kursseilla.

Kaikkein tärkein ala hänelle on kuitenkin ollut koti ja perhe, äitinä olo.

– Ajattelen vieläkin, että olen ollut ennen kaikkea kotiäiti. Enhän ehtinytkään olla opettajana kuin 12 vuotta.

Puolisoiden välillä on ollut alusta asti hyvä luottamus ja yhteinen suunta. Perhe ensin, päätettiin ohjeeksi, kun tulevaisuutta suunniteltiin. Se merkitsi sitä, että Pöyhtäri siirsi omat haaveensa opettajan urasta myöhemmäksi ja oli kotiäitinä 24 vuotta. Opettajan poikkeuskoulutukseen hän lähti, kun nuorimmatkin lapset olivat jo teinejä. Äiti oli tuolloin pitkiä aikoja poissa kotoa opiskelemassa.

– Ei sitä olisi voinut tehdä ilman kotijoukkojen tukea, Pöyhtäri kiittelee puolisoaan.

Kun Pöyhtäri oli tulossa ensimmäisen kerran äidiksi, häntä mietitytti, miten osaa hoitaa vauvaa. Synnytyslaitoksella mukana oli vauvanhoito-oppaita, mikä nyt hieman huvittaa. Nuori äiti huomasi, että paras tuki oli omasta äidistä, joka osasi hienovaraisesti mutta tuputtamatta tarjota apua.

– Kyllä ajattelen, että myös vertaistuki on nuorille äideille valtavan tärkeää. Äiti jää aika yksin, jos ei ole minkäänlaista vertaistukea.

Nykyajan perhekerhot ja -kahvilat ovatkin Pöyhtärin mielestä kullanarvoisia.

Kun lapsia syntyi ensimmäisen jälkeen kahdeksan vuoden sisällä toinen, kolmas, neljäs ja viides, jokaisesta vauvasta otettiin kuva kotiin tullessa. Kuvissa sisarukset pitävät tulokasta sylissä.

Perhepotretit saivat uusia sävyjä, kun Muoniossa perheeseen sijoitettiin kuusivuotias tyttö ja kymmenenvuotias poika. Poika oli tuttu jo pitkältä ajalta, koska hän oli perheen pojan kaveri ja vieraillut säännöllisesti Pöyhtäreillä.

– Lapset jäivät yllättäen kodittomiksi, joten teimme aloitteen sosiaalityöntekijälle kodin tarjoamisesta heille.

Pappilakoti oli iso. Sinne mahtui, ja tilaa oli myös sydämissä. Molemmat lapset asuivat Pöyhtäreillä täysi-ikäisiksi asti. Nyt mummo ja vaari ovat heidänkin lastensa isovanhemmat.

Sijaislapset ovat rikastaneet elämää. Aina ei ole ollut helppoa, isojakin vaikeuksia on ollut. Ennen muuta Pöyhtäri iloitsee pysyvän kodin tarjoamisesta lapsille. Biologiset lapset puolestaan ovat jälkeen päin pohtineet, että oma perhemuoto antoi hyvät eväät elämään ymmärtää erilaisia lähtökohtia.

Aikuiset lapset pitävät nyt vanhoista vanhemmistaan kukin huolta omalla tavallaan. Osoittavat sillä tavalla rakkauttaan, Pöyhtäri miettii.

– Kyllä minä huolehdin teille talven puut, yksi pojista oli sanonut viimeksi käydessään.

Tämän vuoden tavoite on saada keräkaali kukkimaan ja kasvattaa siemenet seuraavalle kesälle. Aulikki Pöyhtäri

Nyt Pöyhtäri elää luopumisen ja muutoksen aikaa. Seitsemän vuotta vanhemmalle puolisolle on viime vuosina puhjennut useita sairauksia, mikä on vienyt parin uuden arjen eteen.

Pöyhtäri muistaa, kuinka noin kolmekymppisenä vielä Keski-Pohjanmaalla asuessaan seurasi ja oppi silmikkoraanujen taitajalta käsityön tekoa. Raanuntekijä kertoi kutovansa elämänsä viimeistä silmikkoraanua.

– Minä kysyin, miltä se tuntuu lopettaa? Nyt olen itse saman ikäinen, samassa tilanteessa.

– Minulla on kyllä ollut tosi rikas elämä.

Pysyvää Pöyhtärin elämässä on kasvun ihme, joka saadaan aikaan pitkäjänteisellä työllä. Hän on puutarhansa turvin omavarainen lukuisissa kasveissa, tällä hetkellä noin kolmessakymmenessä syötävässä lajissa.

Kevät on kasvun aikaa.

– Tämän vuoden tavoite on saada keräkaali kukkimaan ja kasvattaa siemenet seuraavalle kesälle.

Kaikki äitienpäivänä palkittavat äidit löytyvät tältä listalta.