Mielipiteet

Muistokirjoitus: Enolle

Pekka Juhani "Jussi" Löf 1960-2024.

Olet ollut mielessäni koko päivän. Ja ihan ensimmäisenä, kun ajattelin sinua, mieleeni ja varsinkin korviini tuli aivan elävästi hörähtelysi, joka oli aivan erinomaisen tunnistettava piirre sinussa. Monet monituiset kerrat olen heräillyt parikymppisenä Rastilla Erkkilässä varhain syyskuisina aamuina, kömpinyt tukka pystyssä kahvipöytään, jossa olet jo istuskellut hetken jutustelemassa ja juurikin hörähdellyt kotoisasti. Jossain vaiheessa sinulta sai erinomaisia vinkkejä elokuvista ja sarjoista jutustelun lomassa, Lahjomattomat oli ainakin moneen kertaan suositeltu. Yhteinen äljähdyksemme joskus 2010-luvun loppupuolella olivat Paula Havasteen kirjat, joita ahmimme yksi toisensa perään. Vihat-sarja ja muut itsenäiset suomenuskon ja perinteiden ympärille kietoutuvat teokset tempaisivat meidät mukaamme, ja olimme yhtä mieltä siitä, että näiden takia tuli joskus valvottua aivan turhan myöhään. Lukemista ei vain voinut lopettaa kesken. Samoihin aikoihin askartelit korvakoruja, liekö ketun karvaa vai jotain muuta perhojen valmistukseen käytettävää karvaa. Suvun naisille niitä lahjoitit, ja ne ovat edelleen täällä tallessa, kirjoitan tätä ne korvissani.

Varhaisin muistoni sinusta liittyy muuten Rastin mummolaan, ihan pikkutyttönä ihmettelin kovasti keittiön pöydänkanteen veisteltyjä koloja. Mummo vai kuka se tiesi kertoa, että Jussi ne on siihen sorvaillut, kun pianoa ei ollut ja pimpotteluhalut olivat kovat. Niitä koloja on tainnut ihmetellä jokainen pöydän ääressä puolukkamehua ryystänyt natiainen.

Naureskelin usein, että sinulla on erinomainen nenä! Asuessasi mummolan taloa tunnuit varsin usein sattuvan paikalle, kun talossa oli leivottu suuri määrä pullia tai mokkapaloja. Et kieltänyt asiaa, ja kyllähän tuollaisesta kakkuvainusta voisi olla moni kateellinenkin. Aina myös kehuit ylenpalttisesti leipomuksiani, mikä kieltämättä lämmitti parikymppisen ja vielä varsin epävarman siskontyttären mieltä. Joskus sattui niin, että piipahdit kahville silloin, kun olin yksin kotona. Ei se haitannut lainkaan, istuimme sitten kaksistaan kahvilla ja poristiin metsä- ja koirahommista. Koirista saa kyllä hyvän aasinsillan, sillä niillä tuntui olevan sinulle aivan erityinen paikka sydämessäsi. Vanhaa kunnon Roopea nyt tuskin yksikään pikinokka voi lyödä laudalta, mutta kyllä Rölli ja Roosakin saivat nauttia leppoisan isännän huomassa. Kyllä koira koiran tuntee, sanotaan. Ja niinpä Yuki, Miina, Tellu ja monet muuta löysivät tiensä rapsutusten äärelle.

Toivottavasti tunsit, että sinusta välitetään, koska se on totta.

Muistan sinut leppoisana, lempeänä ja hyväntahtoisena enomiehenä. Herkkäkin olit, etkä yhtään sitä arkaillut myöntää. Viimeisinä vuosinasi tavatessamme kahviseurueen puheenaiheet olivat välillä kipeitä ja arkojakin, mutta ei sitä tarvinnut arastella. Se oli elämää se, eikä siitä mihinkään päässyt. Puhuminen tuntui ainakin vähän keventävän taakkaasi. Saatoit muille itse todeta, että vahvuutta sinusta ei löydy tarpeeksi, mutta rohkenen olla eri mieltä. Vaaditaan valtavasti vahvuutta ja voimia jaksaa kantaa sellaisia murheita ja huolia, joita itse kannoit. Toivottavasti tunsit, että sinusta välitetään, koska se on totta. Kukin tavallaan yritti luoda toivoa ja uskoa siihen, että olet tärkeä ja rakas, hyvä juuri sellaisena kuin olet.

Harvoin on päivä saanut niin murheellista ja sydäntä särkevää käännettä, kuin tänään. Ei pelkästään siksi, että poismenosi aiheuttaa valtavasti surua ja ikävää, vaan myös siksi, että en voi olla miettimättä, kuinka epätoivoinen ja tuskainen olosi on täytynyt olla viimeisillä hetkilläsi. Osasitkohan edes aavistaa, kuinka moni ja monella tavalla sinua ikävöidään? Nyt toivon ainoastaan, että kaikki tuo kärsimys ja tuska on poissa, että olet viimein saanut rauhan. Ajellessani autolla kotiin, Jouluradiosta soi Johanna Kurkelan Avaruus. Vuonna 1997 ja nyt vuonna 2024 tämä kyseinen kappale on ollut hyvinkin merkittävä löhviläisille. Toivon, että se lohduttaa vähän meitä kaikkia.

Hyvää matkaa Jussi-eno sinne tuonilmoisiin, kiitos kun sain tuntea sinut.

- Heta