Paikallisuutiset

Kuin palkkapäivä

Pienryhmät kasvattivat kuntavaaleissa valtuutettujensa määrää, kun vihreät sai yhden sijaan kaksi valtuustopaikkaa ja perussuomalaiset ensimmäisen paikkansa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

VihreidenBirgitta Eira sai vaaleissa henkilökohtaisia ääniä toiseksi eniten, 69, ja siivitti mukaansa myös Anja-Maija Lundellin , joka sai 16 ääntä.

– Ennen ei ole ollut tämmönen tilanne Enontekiöllä vaaleissa, ja mie jännitin vähän kaikkea. Vaalit tuntuvat aina vähä niinkö palkkapäivältä, silloin näkkee sen, mitä mieltä ihmiset on, Eira sanoo.

Hän sanoo ajattelevansa niin, että vaalityötä tehdään koko neljä vuotta, ei vain muutama viikko ennen vaaleja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kun on vaalit, se on tavallaan se tilipäivä. Nyt tuli hyvä mieli, oli hyvä tilipäivä ja tuli vähän palkankorotustakin, Eira sanoo kiitollisena.

Hän sai neljä ääntä enemmän kuin viime vaaleissa.

– Muutos on aina mahollisuus, toteaa Eira valtuuston uudistuneesta kokoonpanosta.

– Uskon, että tilanne on hyvä Enontekiön kannalta, nyt asioista pitää tosissaan neuvotella asioista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keskustan mittava vaalitappio antoi Eiran mielestä mittakaavaa sille, kuinka paljon ihmiset oikeasti haluavat muutosta.

– Ja sille, miten tyytymättömiä olhan oltu siihen tiettyyn tekemisen malhin, miten se on näyttäytyny ja on ollu semmosta vallan keskittymää, Eira pohtii.

Eira toivoo tulevalta valtuustokaudelta keskustelevaa vuorovaikutusta.

– Vaikka asioista oltaisiin eri mieltäkin, niin silti se keskustelu käytäisiin ja tingattaisiin, että saataisiin vaikka sitten kompromissiratkaisu aikaiseksi, jos se olisi sellainen, joka tuntuisi enontekiöläisistä hyvältä, Eira toivoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Niukkoja enemmistöpäätöksiä Eira ei enää halua.

– Niillä ei kuitenkaan ole kuntalaisten tukea. Lentoyhtiön osto ja sähköyhtiön myynti ovat esimerkkejä asioista, joihin kuntalaiset eivät ole tyytyväisiä, ja siinä valtuusto on tavallaan epäonnistunut. Me kuitenki edustamma kuntalaisia ja asioita tehdään meitä kaikkia varten, Eira painottaa.

Eira toteaa, että Enontekiön kunnassa on niin kauan aikaa ollut yksi puolue aina yksinkertaisena enemmistönä, että se on pystynyt esimerkiksi omimaan kaikki puheenjohtajuudet.

– Toivon, että nyt mietittäisiin yhdessä parhaimpia ja pätevimpiä voimia vaalitulos huomioiden.

Eiran mielestä puheenjohtajuuteen liittyy paljon työtä, ja puheenjohtajilta vaaditaan intoa ja jaksamista tehdä se työ.

– Puheenjohtajan rooli on tärkeä tuki muun muassa asioiden valmistelussa.

Kari-Pekka Stoor sai ensimmäisenä perussuomalaisena paikan Enontekiön valtuustossa.

Omaa vaalimenestystä hän ei juuri jännittänyt.

– Jos rehellisesti sanon ja mitä mie äänestäjiä kuuntelin, niin olin melko varma, että sinne menhän.

Mutta kokonaisuudessaan hän olisi odottanut parempaa menestystä perussuomalaisille.

– Olisin toivonut ja oli jopa semmosia ajatuksia, että meistä olisi voinut vaikka kolme mennä läpi. Nyt näin ei kumminkaan käynyt.

Hän toivoo kuitenkin, että voi omalla toiminnallaan edesauttaa perussuomalaisten ehdokkaita seuraavissa vaaleissa.

– Yritän tehhä parhaani sielä.

Stoor toivoo valtuustotyöskentelyltä asioiden paranemista.

– Tulee vähän muutosta. Valtuustoon pääsi paljon uutta porukkaa, ja se oli hyvä, että porukka vaihtu.

Valtuustoa Stoor kertoo tutkailevansa ihmisinä.

– Ko sie olet puolueen ainoana sielä, niin silloin on yhteistyötä tehtävä toisten kanssa ehottomasti. Demokratia pitää olla, Stoor muistuttaa.

Muut pienpuolueet pitivät pintansa, sillä Johtti Sápmelaččat säilytti kaksi valtuutettuaan, ja kristillisdemokraattien ainoa paikka pysyi kokoomuksen kanssa tehdyn vaaliliiton turvin.

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä