Paikallisuutiset

Pipolätkää, luisteluharjoituksia ja vauvavalas – Kangosjärven sileä jää houkuttelee muoniolaiset luistimille

Mahtavat jääolosuhteet ovat tuoneet luonnonjäille monenlaisia luistelijoita. Jään paksuus ja turvallisuus puhuttavat. Katso videot luistelusta Kangosjärvellä ja jäihin tippuneen pelastamisesta Jerisjärvellä.

Jään laulanta kuuluu parkkipaikalle asti. On pakkasen täyteinen ilta ja olen saapunut ystäväni Tuire Valkosen kanssa Kangosjärvelle kokeilemaan jäitä. Huhut mahtavista luistelujäistä ovat täyttäneet sosiaalisen median ja puhelimeni viestilaatikot koko viikonlopun. Kovat pakkaset ilman lumisadetta ovat siivittäneet hyvien jääolosuhteiden muodostumista Muoniossa ja Kolarissa. Huhut kertovat, että Kangosjärvellä nautitaan alueen parhaimmista jäistä.

Mona Logje ja Benjamin Rauhala, kolme vuotta, ovat tulleet Kangosjärvelle Muoniosta. He ovat kerenneet luistelemaan Torassiepin jäällä, mutta pinta ei ollut siellä niin hyvä kuin Kangosjärvellä. Täällä he ovat jo toista kertaa.

Viime vuonna Rauhala pääsi kokeilemanaan luistelua kaukalossa, mutta tänä vuonna on luisteltu vain luonnonjäillä. Molemmilla on mukanaan hokkarit ja niiden lisäksi vielä Stiga.

Rauhala näki kelkasta mallia aikaisemmilla kerroilla, ja nyt päätettiin kokeilla, miltä tuntuu istua kyydissä äidin vetämänä. Hyvin sujuu!

Kypärässä on hieno irokeesi, ja Rauhala näyttää, miten sen kanssa pelotellaan ihmisiä. Hetkeksi jään laulun sekaan sekoittuu pienen rantahirviön huuto.

Sitten vielä se puhutuin asia. Mitä Logje uskoo jään paksuuden olevan?

– Kuulin, että tuolta rannasta on mitattu seitsemän senttiä.

Viisi senttiä teräsjäätä riittää kantamaan luistelijan. Mittaus kertoo mittauspaikan jääolosuhteet, mutta ei koko totuutta. Tämä on hyvä pitää mielessä, mikäli haluaa lähteä mökkirantaa pidemmälle.

Luistelijan välineisiin kuuluu aina naskalit ja retkiluistelijoilla myös heittoliinat, sekä retkiluistelusauvat, joilla voi kokeilla jään paksuutta ja vaihtovaatteet ilmavaksi pakattavaan reppuun. Ilmava reppu kannattelee luistelijaa, mikäli hän tippuu jäihin.

Lähdemme Valkosen kanssa etsimään lisää ihmisiä, mutta edessämme siintävän vaaleanpunaisen horisontin silhuettiin piirtyy vain tyhjyys. Jää ulvoo ja laulaa nyt toden teolla muutaman minuutin välein. Se kertoo, että pakkanen kiristyy.

Video: Kangosjärvellä sai arki-iltana luistella rauhassa

Video: Eva Kaján

Luistelemme kohti luodetta, ja menoamme siivittää valkoiseen pintaan muodostuvat mustat raidat – railot. Ne muodostuvat jään laulamisen sivutuotteena, kun jää laajenee ja jännite purkautuu. Railoista tihkuu pinnalle vettä. Yhä uusia muodostuu raidoittamaan luistelua illan kuuluessa.

Täällä järven kolkassa ei ole ketään. Se on myös ihanaa, sillä äänimaailma ja kaamoksen värit tekevät tunnelmasta alkukantaisen. Luistelemme takaisin parkkipaikan rantaan, jossa Benjamin on noussut jo hokkareille.

Kun saavumme paikalle, Benjamin irrottaa kätensä äidin tuesta ja luistelee itsekseen. Pieni välimuksahdus ja matka jatkuu. Irokeesi viiltää pakkasilmaa.

Hyvältä näyttää! Benjamin tietää myös jään äänistä enemmän kuin me. Ulvominen johtuu siitä, että jään alla vauvavalas etsii äitiään.

On aika ottaa puhelin esille ja kilauttaa puhelu. Puhelun perusteella kaarramme rannasta nyt oikealle, kohti kaakkoa. Sieltä pitäisi löytyä ihmisiä.

Valkonen oli täällä eilenkin ja kertoo, että silloin tässä oli vielä mustaa tasaista teräsjäätä, jossa luistimen kitka on vähäistä. Retkiluisteluslangilla sitä kutsutaan flyygeliksi, ja se on retkiluistelijoiden nirvana.

Yöllä pinnalle on tullut pari milliä valkoista huttua, mikä estää näkemästä jään kaikki eri muodot. Hutun alla on valkoista jäätä, mustaa kiiltävää pintaa, lasijäätä, kuplaista kidettä ja röpöistä söherrystä eli appelsiinia. Kaikki kelpaa.

Viiden minuutin liitämisen jälkeen vastaan tulee Vuopion perhe. He ovat tuoneet jäälle maalin, ja useampi hahmo pimenevässä illassa viuhtoo mailalla. Täällä rakennetaan Suomen kulttuuriperintöä pelaamalla pipolätkää.

Video: Jare, Arttu ja Petteri Vuopio pelaavat pipolätkää Kangosjärvellä.

Video: Eva Kaján

Jare, viisi vuotta ja Arttu, 10 vuotta, pelaavat kiekkoa isänsä Petteri Vuopion kanssa. Rannalla touhua katselevat tällä kertaa äiti Tiia ja tytär Aada,12 vuotta, jonka luistimet jäivät vahingossa matkasta. Vuopiot asuvat ihan vieressä ja luistelevat rannassa joka ilta.

– Tulen töistä kotiin ja lähdemme jäälle, Petteri Vuopio kertoo.

Arttu Vuopio pelaa jääkiekkoa Kolarissa toista kautta, kaksi kertaa viikossa.

– Kaukalossa on parempi pelata, kun on koneen tekemä jää, mutta tässä on isosti tilaa, hän tiivistää sisä- ja ulkolätkän erot.

– Ja pikkuveljestä on vastusta!

Mikä on sitten Jare Vuopion mielestä parasta jäällä?

– No musta tulee jääkiekkoilija!

Isän mukaan poikaa ei aluksi meinannut saada luistelemaan ja nyt häntä ei saa enää pois jäältä.

Missä pojat meinaavat pelata isona?

– Tapparassa! poikien huuto kaikuu Kangosjärven jäällä jään paukkeen säestämänä.

Isää naurattaa vieressä, eikä hän ole valintaan ihan tyytyväinen. Hän yrittää ehdottaa Kärppiä, mutta pojat eivät kuule.

Jos hauskuus on jäällä tärkeintä, on se tässä järvenkolkassa saavutettu. Maali on tötteröllä koko ajan, ja mailojen ja jään tuttu kahina kaikuu hämärässä.

– Tämä on harvinaista herkkua, viimeksi on ollut näin hienot jäät ehkä 80–90-luvulla, Vuopio kertoo.

Perhe aloitti tänä vuonna jäällä käymisen viime viikolla ja sitä on tarkoitus jatkaa pitkälle talveen. Kun lumet tulevat, pidetään jäätä vapaana vielä käsivoimin ja traktorilla.

Kysytään nyt vielä tärkein kysymys eli arvio jäästä.

– Luulen, että tässä kohtaa noin 20–25 senttimetriä, ainakin. Saattaa olla jopa järven keskelläkin sen verran.

Palaamme hämärään rantaan ja autolle. Jäälle on tulossa lisää ihmisiä, pieniä ja suuria. Enää erottuu vain tummia hahmoja, joita pimeys ei haittaa. Jää ulvahtaa vielä kerran. Vauvavalas etsii äitiään.

Kangosjärven jäälle pääsee parhaiten jättämällä auton Kangojärventien pohjoispäädyssä sijaitsevalle levikkeelle. Levike on tien 19872 varrella ja aivan järven tuntumassa.

Turvallisesti jäille

MuoniolaisellaAntti Pietikäisellä on retkiluisteluinnostuksen lisäksi omakohtaista kokemusta luonnonjäiden vaaroista. Viime viikolla hän oli viiden hengen porukassa Jerisjärvellä, jossa yksi luistelija joutui veden vaaraan. Tarina päättyi hyvin.

– Jää natisi allani ja käännyin vaistomaisesti pois, Pietikäinen kertoo.

Kaveri vieressä ei muuttanut suuntaa ja tippui jäistä läpi. Jäihin tippunut yritti päästä avannosta ylös oikeaoppisesti naskaleilla, mutta ei siinä onnistunut. Hätiin heitettiin pelastusköysi ja sen ja naskalien avulla luistelija saatiin ylös.

Video: Jerisjärvellä pelastettiin jäihin tippunut retkiluistelija

Video: Pete Palkinen

Retkiluisteluetiketin mukaisesti avantoon tippuneella oli mukanaan kuivat vaihtovaatteet, jotka hän vaihtoi rannassa. Pietikäinen arvioi, että koko pelastusoperaatioon meni vain muutama minuutti. Tähän auttoi varautuminen ja se, että mukana oli kavereita.

– Monella on myös naskalien kanssa väärä tekniikka, ja sitä kannattaa ehdottomasti testata. Ei pidä ponnistaa ylöspäin, jolloin kaikki paino tulee jään reunaan, joka murtuu. Pitää ponnistaa yläviistoon ja saada itsensä vaakatasoon.

Tapahtuneen jälkeen Pietikäinen kävi tahallaan testaamassa putoamista jäihin Rukomanpudaksella. Hän halusi oppia lisää naskalien käyttötekniikasta ja kohmettumisesta. Naskalien avulla hän pääsi ylös nopeasti ymmärrettyään tekniikan, mutta kankeus alkoi hiipiä kroppaan minuuteissa.

– Ensimmäiseksi jäätyivät jalat. Luistelin kyllä kotiin asti sen kilometrin. Pistävää kipua, niin kuin avannossa, ei tullut lainkaan, enkä saanut kylmäshokkia. Mutta en kastunut ihan kunnolla.

Pietikäinen kertoo, että kokeilu toi itsevarmuutta siihen, että pääsee avannosta ylös. Hän myöntää, että tuulisissa olosuhteissa tilanne saattaisi kylmettymisen kanssa olla toinen.

Sekään ei ole merkki jään vahvuudesta, että joku on juuri luistellut edellä. Jeriksellä samasta kohtaa, missä jää petti, oli juuri luistellut toinen retkiluisteluporukka.