Paikallisuutiset
Kunta: ei ole tarkoituksenmukaista järjestää palveluliikenteen ajoa yhden käyttäjän linjoilla – lautakunta on päättänyt kutsutaksikuljetuksen reiteistä
Kunta ei myöskään koe tarkoitukselliseksi kustantaa palvelua, joka kuuluu Lapin hyvinvointialueen järjestettäväksi.
Lokakuun alusta lähtien Enontekiön palveluliikenne järjestetään kutsutaksikuljetuksena Nunnanen–Peltovuoma–Vuontisjärvi–Hetta-välillä sekä Hetan asiointiajona ja Ylikyrö–Peltovuoma syöttöliikenteenä torstaisin kuten tähänkin saakka. (Kultima)–Kantola–Palojoensuu–Hetta-välillä palveluliikenne alkaa toimia kahdesti kuussa, aina 2. ja 4. torstai. Asiasta on päättänyt elinvoimalautakunta.
Lautakunta kilpailuttaa kuljetukset edellä päätetyillä reiteillä ajalle 1.10.2024-31.7.2026, ja lisäksi on mahdollisuus yhteen optiovuoteen.
Palveluliikenteen kuljetukset kilpailutettiin jo aiemmin, mutta saadut tarjoukset hylättiin, koska hankinta tulisi ylittämään talousarvioon varatun määrärahan. Palveluliikenteen sopimukset päättyivät heinäkuun lopulla.
Vt. kunnanjohtaja, hallintojohtaja Marja-Riitta Aallon viranhaltijapäätöksellä palveluliikenne järjestetään tällä hetkellä kutsutaksina Nunnanen-Peltovuoma-Vuontisjärvi-Hetta-välillä ja Hetan asiointiajona sekä Ylikyrö-Peltovuoma syöttöliikennelinjalla. Muita linjoja ei ajeta lainkaan. Käytäntö on voimassa syyskuun loppuun saakka.
Palveluliikenteen järjestäminen on kunnille vapaaehtoinen, ei-lakisääteinen palvelu. Ennen hyvinvointialueiden perustamista kunnilla oli kuitenkin velvollisuus järjestää sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita henkilöille, jotka eivät sairauden, vamman tai ikääntymisen johdosta pysty käyttämään julkista liikennettä.
Kunnan kuljetuspalveluiden järjestämisvastuuta hoidettiin Enontekiöllä pääosin juuri palveluliikenteen linjoilla. 60 prosenttia palveluliikenteen kustannuksista katettiin sosiaalipalveluiden kustannuspaikalta ja 40 prosenttia elinvoiman ja kehittämisen kustannuspaikalta.
Viime vuoden alusta kuljetuspalveluiden järjestäminen siirtyi Enontekiön osalta Lapin hyvinvointialueelle, jonka kanssa vuoden 2022 syksyllä sovittiin, että kunta järjestää palveluliikenteen samalla tavalla kuin ennenkin ja Lapha maksaa sen kuluista 60 prosenttia.
Viime syksynä Lapha ilmoitti kuitenkin vetäytyvänsä aiemmin sovitusta, sillä palveluliikenteen järjestäminen ei ole Laphallekaan lakisääteistä. Elinvoimalautakunnan pöytäkirjan mukaan Lapha on jättänyt maksamatta kunnan lähettämät laskut. Kunnasta tarkennetaan, että Laphalta laskutettiin 1.1.-30.5.2023 osalta noin 7780 euroa (+ alv 10 %), mutta laskuihin tehtiin hyvityslaskut syksyllä Laphan linjauksen jälkeen.
Kunta on varannut talousarviossa palveluliikenteeseen 60 000 euroa, ja palveluliikenne on toiminut myös aiemmin kutsutaksiperiaatteella. Liikennettä on ajettu seitsemällä reitillä, mutta osalla reiteistä on ollut käyttäjiä vain muutama. Nunnanen–Hetta–Nunnanen-välillä ja Hetan kyläajo -reitillä matkustajia on viime vuonna ollut keskimäärin kuusi, Kultima–Hetta-reitillä hieman alle kaksi, kun esimerkiksi Karesuvannon kyläajoa on käyttänyt keskimäärin vain yksi henkilö ja Pousujärvi–Kilpisjärvi-välillä kulkijoita ei ole lainkaan.
Enontekiön kunnan laskelmien mukaan linjojen käyttömäärät eivät vaihtele merkittävästi kuukausittain, eli esimerkiksi kesäkuukausina matkustajia ei ole enemmän kuin talvella.
– Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää palveluliikenteen ajoa linjoilla, joissa on yksi käyttäjä per ajokerta, pöytäkirjasta selviää.
Kunnalle ei sen mukaan ole myöskään tarkoituksenmukaista kustantaa sellaista palvelua, joka kuuluu Lapin hyvinvointialueen järjestettäväksi.
Kunnan mukaan Lapha on ilmoittanut järjestävänsä vain lakisääteiset kuljetuspalvelut. Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut on tarkoitettu vammaisille henkilöille, sairaille ja vähävaraisille ikääntyneille, jotka eivät pysty käyttämään joukkoliikennevälineitä.
Palvelua voi käyttää työssäkäyntiin, opiskeluun, asiointiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja virkistykseen kotikunnassa ja lähialueella. Matkustajalla voi tarvittaessa olla mukanaan saattaja. Palvelua käyttävä voi matkustaa esimerkiksi taksilla, kutsutaksilla tai yhteiskuljetuksella.
Kuljetuspalveluina järjestetään välttämättömästi tarvittavat ja kohtuulliset matkat. Palvelua haetaan kirjallisesti Lapin hyvinvointialueelta.
Palveluliikenteen olemassaolo voi olla Laphalle peruste olla myöntämättä kuljetuspalvelua ikäihmiselle.