Paikallisuutiset

Taiteen tyyssija – mökillä Maj Brita Aro maalaa tauluja ja värjää lankoja: ”Tämä on minun maailma”

Nunnasen mökin maalta nousevat talven perunat ja piirakkaan raparperit.

Kaksi muovipussia koivunoksissa opastaa minut perille. Maj Brita Aro on vielä mustikassa. Reissu ei ollut turha, sen paljastavat siniset sormet, kun sanomme päivää.

Mustikkapiirakan sijaan Aro nostaa pöytään aamulla leipomansa raparperipiirakan, ohje on ulkomuistista ja raparperi nostettu mökin omasta maasta.

Nykyään Rovaniemellä asuvat Arot ovat mökillä aina kesäisin, ainakin Maj Brita ja hänen miehensä Martti.

– Lapset eivät taho keritä. Kesälä täälä vain oleskelhan.

Keväällä käydään kylvämässä perunamaa, syksyllä perunat nostetaan.

– Siitä me saamma kaikki potut. Puolukka-aikana pimeällä mie olen täälä paljon yksin, kertoo marraskuussa 80 vuotta täyttävä Aro.

Kukapa ei kotiseuduillaan viihtyisi.

Mie olen aikaa täältä lähteny, pakkohan se oli.

Aron isä Auno Ruotsala oli rintamamies, ja hän sai rintamatilan vuonna 1947. Sen myötä hänestä tuli maanviljelijä, ja koti rakennettiin Aino-vaimolla ja seitsenlapsiselle perheelle.

– Tähän koivikhon. Nuo risukot ja koivut on olhet peltoja, ensimäinen pottumaaki on kuokala tehty.

Aron mökki sijaitsee kotitalosta vain kivenheiton päässä, ja naapuritonteilla omille mökeillään aikaa viettää sisaruksista useampikin. Muutama lapsista on kotikylälle jäänyt pysyvästikin asumaan.

Auno löysi Ainonsa Kuopiosta ollessaan siellä armeijassa. Vielä silloin nuoren parin yhteinen matka ei alkanut, mutta lopulta Ainon lupaus tulla Nunnaseen emännäksi täyttyi.

– Mie olen aikaa täältä lähteny, pakkohan se oli. Soan jälkhen oli kauhea köyhyys ja oli niin paljon lapsia. Välilä oli aika, että kaikki lapset olima poissa, Aro kertoo.

Lapsena Aro kävi vuoden koulua Muonion yhteiskoulussa, vaikka koulu saatiin Nunnaseenkin myöhemmin hänen äitinsä Ainon ansiosta. Aro olisi halunnut jatkaa opiskelua, mutta isällä ei ollut varaa muuhun, oli lähdettävä piiaksi, ensin Sallaan. Lopulta työt veivät Aron Norjan puolelle matkailumajalla, jossa hän autteli kahvilassa ja lampaiden karitsoimisessakin.

– Voi kauhea, kuinka rohkeita me olima, muistelee Aro nuoruuttaan.

Työteliäitä myös, 16-kesäisinä painettiin kahdeksan tunnin työvuoroja keittiössä.

Nunnasen takana pittää Ylijoki kahlata nivasta yli ja ko mie siitä selvisin, mie olin niin väsyny, että makasin joentörmälä vishin monta tuntia.

Ilmaisen emäntäkoulun käyminen tyssäsi Kilpisjärven kesätöissä saatuun tuhkarokkoon.

– Lähin ruskaretkele Nunnasesta Puljuun sukulaisten tykö. Keitin mennessä kahvit järven rannassa enkä osanu karhujakhan pelätä. Perilä tulin kipeäksi, mutta kävelin kuiten vielä kauheassa kuumeessa ja tuhkarokossa takasin.

Noin 30 kilometrin matka takaisin kesti vain kauemmin.

– Täti anto mulle neljä pallaa sokeria taskuun! Nunnasen takana pittää Ylijoki kahlata nivasta yli ja ko mie siitä selvisin, mie olin niin väsyny, että makasin joentörmälä vishin monta tuntia, Aro muistelee.

Tuhkarokon ja reissun jälkitautina hänelle tuli emäntäkoulussa kuukausia myöhemmin keuhkokuume.

– En menny koskhan takasin.

Savotan keittiötöiden kautta tie vei taas koulunpenkille, ensin Lahteen. Rovaniemellä hän opiskeli sairaanhoitajaksi. Ylitorniolta löytyivät niin vakituinen työpaikka kuin mieskin.

Elämäntyönsä Aro onkin tehnyt hoitoalalla, samoin Martti lääkärinä. Viiden lapsen äiti on ollut töissä myös Rovaniemellä ja pisimpään Pellossa, jossa hän erikoistui terveydenhoitajaksi, ja jossa perhe asui lähes 25 vuotta ennen Rovaniemelle muuttoa. Myöhemmin Aro on kouluttautunut myös psykiatriseksi sairaanhoitaja.

Mie näin tämän mökin Paulin talon pihassa ja sanoin, että mie halvan tämän.

Mökkielämä on toiminut vastapainona hänen välillä raskaallekin työlle.

Näköetäisyydellä oleva viereinen mökki, joka nykyisin on Leena-siskon, oli Aron Pauli-veljen tukikohta 70-80-luvulla hänen kulkiessaan Kirunassa töissä, ja aivan läheltä löytyy myös Irja-siskon mökki.

Myös Aron mökin on rakentanut Pauli, joka asuu nykyään Nunnasen kylällä.

– Mie näin tämän mökin Paulin talon pihassa ja sanoin, että mie halvan tämän.

Mökki siirrettiin Aron saamalle tontille Venejärven rannalle sinä kesänä, kun Aron vanhimman tyttären Tiinan Otto-poika oli viisivuotias. Mistäkö hän sen niin hyvin muistaa?

– Otto katosi yhtenä päivänä. Mie sen löysin: poika istuu tässä mökin porthaila ja sannoo ylpeänä, että osas yksin tulla.

Sen jälkeen Aro merkitsi keltaisilla nauhoilla polun, jota pitkin oli juljettava.

Mie olen nauttinu elämästä sen jälkhen.

Aro on taiteilija, ja yksi mökin rakennuksista on hänen ateljeensa.

– Se on ollut täällä jo varmasti toistakymmentä vuotta. Ateljeessa mie maalailen tauluja ja viihdyn itsekseni.

Vasta eläkkeelle päästyään hän hakeutui myös opiskelemaan maalausta.

– Ihan sattumalta.

Kun hänen nuorin tyttärensä mietti ylioppilaaksi kirjoitettuaan minne suunnata, Aro neuvoi, että tämä hakeutuisi vaikkapa Limingan taidekouluun miettimään, mitä elämältään haluaa.

– Ko mie näin sen paikan, mie ajattelin, että jahhah, tännehän mieki voisin tulla.

Kun tyttö tuli pois, Aro haki kouluun samana syksynä kun täytti 60 vuotta.

– Mie olen nauttinu elämästä sen jälkhen.

Sielä mie olen oppinu vaphaksi ihmiseksi.

Tuusulassa sijaitseva taidekoulu Pekka Halosen akatemia oli seuraava pysäkki.

– Kävin neljänä vuonna siellä. Sieltä valmistuu kuvataiteilijoita, mutta mie en koskaan hakenu siihen ko ajattelin, ettei minun vanhan ihmisen kannata kenenkään nuoren paikkaa ottaa.

Taidekoulun ajasta teki ihanaa asuntolaelämä, toiset taiteilijat, loistavat opettajat Ateneumista ja paikkakunnan kulttuurielämä.

– Sielä mie olen oppinu vaphaksi ihmiseksi.

Kun taidetta - ja vapautta - oli kerran maistanut, sitä halusi lisää. Seuraavaksi Aro opiskeli Louella kolme vuotta ja valmistui vuonna 2019 keramiikka-artesaaniksi.

Ei ollu mithän muuta vaihtoehtoa, mie olen aina halunnu olla rauhassa.

Luonto ja sen antimet ovat mökillä ollessa ovat erityisen tärkeitä Maj Brita Arolle.

– Esimerkiksi Puljutunturin reitti on kauhean tärkeä. Hillat, mustikat ja puolukat mie kokoan täältä.

Tärkeää on myös se, että oma mökki sijaitsee nimenomaan Nunnansessa, omassa kotikylässä.

– Ei ollu mithän muuta vaihtoehtoa, mie olen aina halunnu olla rauhassa. Tämä on minun maailma.

Sen verran maailmasta on pois päästävä, että televisio aukeaa aina tiettynä päivänä tiettyyn aikaan.

– Minun pittääki kohta kattoa, kolmelta alkaa La Promesa.

Juttu kuuluu Hillan toimitusten yhteiseen Kesäkeidas-juttusarjaan, jossa esitellään lukijoidemme tärkeitä kesänviettopaikkoja Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueilta. Juttusarja päättyy.