Ihmiset 

Anna Saarelainen toi ideasamponsa Kolariin ja nyt täällä voi innostua animaatiosta ja aikuisten improteatterista: ”Mun tavoite on, että ihmiset löytäisivät oman itsensä”

Ideoita sinkoilee eri suuntiin, mutta rauhallekin pitää antaa aikaa, koska sitä Anna Saarelainen tuli Kolariin hakemaan. Sirkuksessa on hänelle kyse omien vahvuuksien löytämisestä.

– Intuitio sano, että älä jätä yhtään kippoa perääs.

Niin tuore kolarilainen Anna Saarelainen kuvailee lähtöään Kolariin.

Kun hän kesäkuussa muutti Hannukaiseen Espoosta, mukaan lähti koko rekkakuormallinen tavaraa eli koko tärkeä omaisuus. Saarelainen tuli Kolariin määräaikaiseen kansalaisopiston opettajan suhteeseen, mutta jo nyt tuntuu, että maisemanvaihdos saattaa olla pysyvämpi.

16-vuotiaana Saarelainen lähti pienestä Juuan kunnasta kivenheiton päästä Joensuusta ”suureen maailmaan” ja sillä tiellä hän oli pitkään. Tie vei pääkaupunkiseudulle, sirkuksen matkassa oppimaan Sorin Sirkukseen ja ulkomaisillekin areenoille ja viimeksi asumaan Brasiliaan.

– Halusin rauhaa, puhdasta luontoa, lumisia talvia ja yhteen hiileen puhaltavia ihmisiä. Oon saanut jo huomata, että kyllä niitäkin vielä on olemassa.

Kesäisen muuttokuorman ajatteleminen herkistää. Rekkakuorma oli iso ja muuttaja ehti Kolariin vasta sen perässä. Sirkustuttu, Saarelaisen Kolariin houkutellut Hanna Pikkarainen oli järjestänyt neljä rivakkaa huonekalunkantajaa. Tavarat odottivat mökissä, kun Saarelainen saapui uuteen kotiinsa.

– Se, että aivan vieraat ihmiset on auttaneet, tuntui aivan käsittämättömältä.

Kaupungeissa talkooapu olisi todennäköisesti jäänyt toteutumatta, Saarelainen arvelee.

– Nythän mä ootan, että pääsen antamaan takas, kantamaan sen oman korteni kekoon.

Hän on jo tavannut Kolarissa mukavia ihmisiä, ja mikä tärkeintä, hän on viettänyt aikaa heidän kanssaan. Toisin kuin viime aikoina kaupunkielämässä.

– Oon nähnyt enemmän ihmisiä kuin aikoihin. Tajusin, että mua on pitänyt paljon paikallaan ihmiset, mutta mulla ei koskaan ollut aikaa nähdä heitä.

Mulla on se oma piilo-opetussuunnitelma aina mukana. Mun tavoite on, että ihmiset löytäisivät oman itsensä. Sitä kautta se onni tulee.

Kun selailee Kolarin kansalaisopiston uutta kurssiohjelmaa ja juttelee Saarelaisen kanssa, huomaa nopeasti, että hän on monen alan taitaja. Osaaminen ja kiinnostus on laaja: sirkus, teatteri, musiikki, media.

Puhe aaltoilee sinne tänne, ja ideoita olisi niin, että itseään joutuu toppuuttelemaankin. Kaikkea ei voi tehdä ja varsinkaan itse toteuttaa. Viisipäiväinen työviikko on innostujalle tärkeä raami. Kolarissa Saarelainen aikoo rauhoittaa viikonloput.

– Mä oon aika hyvä myös delegoimaan ideoita eteenpäin, että tässä idea, tee sinä se. Sen mä oon oppinu tässä iän myötä, hän naurahtaa.

Ennen Kolariin tuloa Saarelainen ohjasi sirkusta ja teatteria Espoon sirkus- ja teatterikoulu Eskossa sekä opetti Helsingin maalariammattikoulussa digitaitoja, taidetta ja luovaa ilmaisua.

Sirkuksen ja teatteriin pariin hänet vei parikymppisenä Teatterikorkeakoulun kurssi nuorille aikuisille. Kurssi näytti elämälle suunnan esittäviin taiteisiin.

– Se on mulle perhe, yhteisö.

Sirkuksessa on Saarelaiselle kyse omien vahvuuksien löytämisestä, omasta tavasta käyttää kehoa. Omin ja rakkain laji sirkuksessa on vannetanssi yhdellä tai kahdella vanteella. Kolarissa hän opettaa alkavana lukuvuonna sirkuskurssit kolmatta vuotta Kolarissa jatkavan Venla Takkisen parina.

– Suunnittelu- ja vetovastuu tunneilla jaetaan. Se on just hienoa ku meillä on erilaiset vahvuudet. Venla esimerkiksi taitaa spagaatin, minä en taivu enää lähellekään.

Me mennään pikku hiljaa eteenpäin, ketään ei heitätä kylmiltään tekemään mitään.

Opettajan työssä Saarelaista viitoittaa omat kokemukset lapsena ja nuorena.

– Mä oon itte ollut usein väärinymmärretty, mua ei ole aina nähty. Siitä on tullut, että haluan kattoa sinne ihmisen taakse.

– Mulla on se oma piilo-opetussuunnitelma aina mukana. Mun tavoite on, että ihmiset löytäisivät oman itsensä. Sitä kautta se onni tulee.

Saarelaisen vahvuus on erityisnuorten kanssa työskenteleminen.

Saarelainen tarjoaa nyt useita, myös aikuisille suunnattuja kursseja, joille ei ole vielä ajankohtaa ja joille kartoitetaan kiinnostusta. Niille voi ilmoittautua 12. elokuuta alkaen. Tarjolla on esimerkiksi lasten animaatiokurssi, jolle ajankohta voisi löytyä koulujen loma-aikaan, jolloin tekemiseen saa uppoutua rauhassa.

Saarelainen toivoo, että kolarilaisia kiinnostaisi aikuisten teatteri-improvisaatio.

– Niin paljon kuin tykkäänkin ohjata lapsia, välillä haluais päästä tekemään aikuistenkin kanssa.

Teatterissa voi löytää uusia puolia itsestään ja parhaimmillaan uusia ystäviä. Mitä jos ajatus improamisesta muiden edessä pelottaa?

– Me mennään pikku hiljaa eteenpäin, ketään ei heitetä kylmiltään tekemään mitään.

Saarelainen toivoisi, että voisi joskus ohjata Kolarissa myös aikuisten, K18-animaatiokurssin, jota vielä ei ole kurssitarjonnassa. Kun kaikki kurssilla ovat aikuisia, aiheiden käsittelyä ei tarvitse millään tavalla rajoittaa.

– Animaatio on hyvä väline käsitellä tunteita, Saarelainen sanoo.

Sirkuksen ja teatterin ohella Saarelaisen rakkaus on brasilialaislähtöinen capoeira, joka on itsepuolustuslajin ja tanssin yhdistelmä. Hänen vetämänsä kolmen lauantain lyhytkurssi, johdatus lajiin alkoi viime viikolla ja jatkuu vielä kahtena kertana. Seuraava on lauantaina 10. elokuuta kello 10 Kolarin lukiolla.

– Mehän pelataan sitä aika lempeästi. Tutustutaan eri liikkeisiin, hän kertoo.

Capoeiraan tai muullekaan Saarelaisen kurssille ei tarvita ennakko-osaamista.

Tässä on jotakin rappioromantiikkaa.

Saarelaisen olemista maadoittaa nyt luonnon keskellä asumisen ja siinä samoilun lisäksi reilun vuoden ikäinen Iio-belgianpaimenkoira. Koira myös tutustuttaa paikkoihin ja ihmisiin. Äkäslompolossa kaksikko löysi koirapuiston, joka ihmeeksi osoittautui veteläksi jängäksi.

– Ihmettelin, että vau, täällä on pitkospuut, joita pitkin mun koira voi harjotella pitkospuilla kävelemistä. Sisällä puistossa huomasin, että nehän on mua varten ne pitkospuut. Koira taas oli musta koira, kun tuli sieltä. Kuulin, että se taitaakin olla enemmän talvipuisto, Saarelainen nauraa.

Kolarin kirkonkylä puolestaan vaikuttaa kotoisalta. Vähän kuin koti-Juuka, paitsi siellä on vielä baarikin pystyssä.

– Tässä on jotakin rappioromantiikkaa.

Kirkonkylälle Saarelaiselle olisi ainakin yksi idea näin tuoreeltaan.

Vuoden päästä purettava vanha koulurakennus pitäisi ennen purkamista valjastaa purkutaiteen areenaksi. Siellä voisi tehdä erilaisia kuvataiteen tai esittävän taiteen teoksia, ja rakennuksessa voisi järjestää tapahtumia tai näyttelyitä.

Mitä sanotte, kolarilaiset?