Kolumnit

Nyt loppui salailu, parhaat marjapaikat tulevat julki!

On jälleen se aika vuodesta, kun palaan metsälenkiltäni Paartoselästä hampaat ja sormenpäät sinisenä. Mustikkasato on tänä kesänä oikeinkin hyvä ja marjat ovat isoja.

Mustikkaa löytyy Kittilästä ainakin jonkin verran, kun menee minkä tahansa vaaran kylkeen tai mäntymetsään. Kaikista parhaimpien paikkojen etsiminen helpottuu pian, jos Maanmittauslaitokseen on uskominen. Autonomisten droonien, laserkeilausaineiston, paikkatietoaineistojen ja konenäkömenetelmien avulla laaditaan tällä hetkellä tekoälymalleja, joiden avulla pitäisi löytyä parhaat marjapaikat. Mustikkapaikkapalvelu on jo otettu käytössä joissain älypuhelinsovelluksissa.

Kännykkä totesi, että olen vuosikaudet poiminut marjoja paikoista, joissa sitä ei pitäisi edes olla.

Kokeilin tietysti heti maastokarttasovellukseen lisättyä ilmaista mustikkapaikkanäkymää. Kännykkä totesi, että olen vuosikaudet poiminut marjoja paikoista, joissa sitä ei pitäisi edes olla. Sen sijaan tekoäly värjäsi mustikansiniseksi esimerkiksi pusikkoisten ojien rannat ja hyvin soiset rämemetsät. Hakkuiden reuna-alueet ja vaarojen kyljet, joista mustikkaa olen tottunut löytämään, eivät olleetkaan enää marjapaikkoja.

Jos sovellukset alkavat toimia tarkasti ja hyvin, olisihan se hienoa, kun hyvään marjapaikkaan pääsisi suoraan, turhia harhailematta. Yleensä onnistunutkin marjareissu tapaa alkaa pakollisella haahuilulla ja yksittäisiä marjoja riipimällä. Paikalla on väliä, sillä Maanmittauslaitoksen mukaan kaikista satoisimpia mustikkapaikkoja on arviolta vain noin 0,7 prosenttia Suomen marjapaikoista.

”Toistaiseksi olemme tutkineet mustikan kasvupaikkoja, mutta tulemme kartoittamaan myös puolukka- ja lakkasatoja eri puolilla Suomea. Erityisesti harvakseltaan kasvavien ja toisaalta arvokkaiden lakkojen löytämisessä tarkka tieto marjojen sijainnista voisi säästää merkittävästi marjastajan aikaa ja rahaa”, professori Juha Hyyppä sanoo Maanmittauslaitoksen tiedotteessa.

Hillapaikkojen etsiminen se taidetta vasta onkin. Sato on usein sää- ja pölytysolosuhteiden vuoksi paikallinen, ja kartalla hyvältä näyttänyt paikka voikin olla aava heinäjänkkä tai pullollaan raatetta. Sellaisissa paikoissa ei hilla viihdy edes hyvänä marjavuotena ja turha suossa rämpiminen ja hikoilu syövät miestä.

Marjat ovat uusiutuva luonnonvara, joita poimii yhä harvempi suomalainen. Jokohan tekoälyn rohkaisemana marjapaikkojen salaileminen alkaisi olla taakse jäänyttä kansanperinnettä?