Muualta Lapista

Perhe, rukous ja usko tuovat lohtua pellolaisen Aune Tuoman jouluun puolison kuoleman jälkeen

Pellolainen Aune Tuoma valmistelee ensimmäistä kertaa elämässään joulua yksin. Hänen puoliso Henrikki Tuoma kuoli tämän vuoden tammikuussa syöpään.

– Olen kiitollinen, että saimme olla yhdessä melkein 50 vuotta.

Lohtua yhteisen ajan päättymiseen Tuoma saa yhteisestä kodista ja perheestä.

Henrikki Tuomalta leikattiin eturauhassyöpä ja annettiin sädehoitoa seitsemän vuotta sitten. Jossakin vaiheessa tauti lähti leviämään ja meni imusolmukkeisiin. Toukokuussa 2023 aloitettiin sytostaattihoito, joka kesti reilun vuoden. Hoitoa hän sai kolmen viikon välein. Viimeinen kerta oli elokuussa 2024.

Tuoma kulki miehensä rinnalla koko sairauden ajan ja käytti puolisoaan hoidoissa.

Kun Tuoma oli työnsä puolesta pidemmän ajan pois muun muassa seurakunnan rippileirillä, heidän tyttärensä Mirva oli isänsä apuna. Se oli Tuomalle samalla hengähdystauko.

Hän iloitsee, että pystyi myös käymään Pellon nuorten kanssa Turussa Maata Näkyvissä -festareilla. Se oli kuin pienoisloma kaiken keskelle ja auttoi jaksamaan jälleen eteenpäin.

– Todellisuus tuli aina vastaan, kun tuli kotiin.

Viimeisimpänä Henrikki Tuoma kävi vielä Helsingissä saamassa radioaktiivista hoitoa.

– Jälkeenpäin olen miettinyt, että miten siitä kaikesta on selvitty. Se oli raskasta koko perheelle ja lähipiirille, kun olet koko ajan sen sairauden ympäröimänä.

Tuoma on myös kiitollinen siitä, että Jumala kuuli puolison rukouksen: hänellä ei tullut sairaudesta kipuja.

Olen kiitollinen, että sain olla mukana, mutta kun kuolema tulee omasta kotiovesta, se on aina eri kuin naapurissa.

Raskaan ajan keskelle mieluinen työ seurakunnan lapsi- ja nuorisonohjaajana toi Tuomalle vaihtelua ja virkistystä. Hän kokee saavansa voimaa lapsista ja nuorista, koska heidän kanssaan läsnäolon merkitys korostuu – täytyy elää tässä ja nyt.

– Kun Henkka kuoli, yksi alakouluikäinen oli sanonut kotona, että mitenkähän Aukku pärjää. Se oli niin liikuttavaa, se aito huoli ja välittäminen.

Viime kevättä Aune Tuoma kuvaa kuin olisi kulkenut sumun peitossa. Hän on tyytyväinen, ettei kaikkea tarvitse muistaa.

– Se kaikki stressi ja huonosti nukutut yöt. Menee aikaa ennen kuin elimistö palautuu, kun piti olla koko ajan hälytystilassa.

Kuolema tuli yllättäen, mutta Tuoma sai olla puolisonsa mukana viimeiseen hetkeen asti.

Tuoma ei ollut ensimmäistä kertaa läsnä, kun ihmiselle tulee lähdön hetki. Hän kuvaa sitä kuitenkin erilaiseksi, kun kyseessä on hyvin läheinen henkilö.

– Olen kiitollinen, että sain olla mukana, mutta kun kuolema tulee omasta kotiovesta, se on aina eri kuin naapurissa.

Rukoileminen, usko ja taivastoivo auttavat Tuomaa jaksamaan arjessa eteenpäin.

– Tiedän, että Henkalla on nyt hyvä olla. Ei tarvitse enää sairastaa.

Häntä kannattelevat rakkauden lisäksi muistot, jotka korostuvat jouluna. Hänen puolisonsa leipoi muun muassa perheelle aina rieskat ja kauraleipää. Perinteen jatkaja löytyi seuraavasta sukupolvesta. Nyt Mirva-tyttären tytär Beeda leipoo leivät jouluksi.

– Henkka aina sanoi, että hyvä, että hänelle tulee jatkaja, kun Beeda innostui opettelemaan.

Tuoma kertoo, ettei hän aina muistakaan, ettei mies ole enää täällä. Läsnäolon tunne on hyvin vahva. Monessa kodin asiassa näkyy puolison käden jälki.

Henrikki Tuoma teki paljon puukäsitöitä, joita löytyy Pellon kirkostakin. Esimerkiksi jouluseimi on hänen käsialaansa, kuten kastepuun, lehdet ja puiset rippiristitkin rippikoululaisille.

Uskon, että Jumala antaa voiman. Välillä saa olla heikko.

Kaikkein suurimpana tunteena Tuoma nostaa esiin kuitenkin kiitollisuuden.

– Suruhan aaltoilee, mutta olen kiitollinen, että meillä on koti, lapset ja lastenlapset. Että jaksaa mennä eteenpäin. Vaikka nyt on ikävä ja kaipaus, ei aina edes usko todeksi, että Henkkaa ei enää ole.

Puhuminen ja itku ovat helpottaneet Tuomaa surun keskellä. Hän kokee myös, että usko ja luottamus auttavat.

– Uskon, että Jumala antaa voiman. Välillä saa olla heikko. Vaikka on surua, niin elämän täytyy jatkua. Rakkautta ja muistoja ei vie kukaan.

Lähellä olevien ihmisten surun Tuoma kokee nykyään eri tavalla kokemuksensa kautta. Hän kertoo sen koskettavan itseäkin enemmän, koska tietää, mitä heillä on edessä.

Vaikka tuleva joulu on Tuomalle ensimmäinen ilman puolisoa, hän ei halua kauheasti miettiä tilannetta. Hän uskoo, että he muistelevat kuitenkin pappaa, koska lapsilla ja lastenlapsillakin on ikävä.

– Ollaan puhuttu, että tästä joulusta tulee erilainen, koska Henkka on pois. Pikku Olgakin, 3, sanoo, että pappa on tuolla pilven reunalla ja halaa äitiä, että älä äiti itke. Oula, 2, muistaa myös papan.

Lapset perheineen tulevat viettämään yhteistä joulua ja perinteet jatkuvat. Siihen kuuluu muun muassa jouluhartaus ja haudalla käynti. Joulupukkikin tulee.

– Tulee se joulun ilo ja riemu, kun on pikkulapsia.

Tuoma paistaa jouluaattoa vastaisena yönä joulukinkun valmiiksi ja keittää aamulla puuron. Aattona olevan jouluhartauden jälkeen hän pääsee valmiiseen pöytään, jonka lapset laittavat.

– Siinä olen viisastunut, että suuremman siivouksen teen sen jälkeen, kun porukka lähtee. Joulu tulee vähemmälläkin hössötyksellä.

Seurakunnassa Tuoma on perinteisesti tehnyt nuorten kanssa seitsemän piparkakkutaloa ja vienyt ne porukalla Pellon palvelutaloihin ikääntyneiden iloksi. Joku nuorista lausuu tervehdyksen ja ryhmä laulaa yhdessä.

– Vanhukset tykkäävät niin paljon, kun tulee nuoria.

Tuoma on jo pitkään järjestänyt myös joulukuvaelman jouluaaton hartauteen Pellon kirkkoon.

– Yritin nyt pitkästä aikaa saada lammastakin mukaan, mutta ei niitä enää ole.